Miksi Eurooppa-päivää vietetään?
Eurooppa-päivä on 9. toukokuuta 1950 annetun Schumanin julistuksen vuosipäivä. Julistus oli alkusysäys uudelle rauhan, yhdentymisen ja demokraattisen yhteistyön aikakaudelle Euroopassa. Samalla se loi pohjan nykyiselle Euroopan unionille.
Julistuksen 75-vuotisjuhlan kunniaksi EU:n toimielimet kutsuvat eurooppalaisia vierailemaan EU:n tiloissa Brysselissä, Strasbourgissa ja Luxemburgissa. Lisäksi sekä EU:n jäsenmaissa että eri puolilla maailmaa järjestetään monipuolista ohjelmaa verkossa ja paikan päällä.
Runsaasti tapahtumia
Eurooppa-päivänä yleisöllä on mahdollisuus vierailla EU:n toimielinten tiloissa, joissa järjestetään monenlaisia tapahtumia, aktiviteetteja ja esittelyjä eri teemoista. Näin yleisö voi tutustua EU:n päivittäiseen toimintaan ja siihen, mihin kaikkeen EU:n politiikka vaikuttaa.
Kaikki tapahtumat ovat maksuttomia, eikä niihin tarvitse ilmoittautua ennakkoon.
Eurooppa-päivää vietetään Strasbourgissa 4. toukokuuta ja Brysselissä, Luxemburgissa, Echternachissa ja Frankfurtissa 10. toukokuuta. Kussakin toimipaikassa järjestettävät tapahtumat löydät ohjelmasta.
Tapahtumat eri maissa
Eurooppa-päivää vietetään myös EU:n 27 jäsenmaassa ja eri puolilla maailmaa.
Eri puolilla Eurooppaa järjestettävistä Eurooppa-päivän tapahtumista saat tietoa jäsenmaissa sijaitsevien komission edustustojen ja Euroopan parlamentin yhteystoimistojen verkkosivuilta.
Muualla maailmassa järjestettävistä tapahtumista saat tietoa EU:n ulkosuhdehallinnon verkkosivuilta.
Euroopan unionia juhlistetaan myös Osakan maailmannäyttelyssä Japanissa. EU ja sen jäsenmaat järjestävät siellä 9. toukokuuta erityisohjelmaa, jolla esitellään Euroopan kulttuurista rikkautta ja monimuotoisuutta.
Eurooppa-päivän ja Schumanin julistuksen 75-vuotisjuhlan kunniaksi järjestetään myös juhlatapahtuma Belgian, Saksan ja Alankomaiden rajalla sijaitsevalla Vaalserberg-kukkulalla 9. ja 10. toukokuuta 2025. Tapahtumassa tuodaan esiin EU:n perusarvoja, kuten rauhaa, yhtenäisyyttä, demokratiaa ja kulttuurivaihtoa, ja korostetaan rajatylittävän yhteistyön merkitystä.
Mediagalleria
EU Open Days 2024 at the European InstitutionsEU Open Days 2024 at the European Institutions Open Doors Day at the European Institutions 2024: opening ceremony Visitors in line to enter the Berlaymont building during the Open Doors Day Open Doors Day at the European Institutions 2024Group photo of workers during the Open Doors Day in front a satellite image of the Earth Europe Day at the European ParliamentEurope Day at the European Parliament Europe Day at the European CouncilEurope Day at the European Council Europe Day at the European CouncilEurope Day at the European Council Europe Day at the European CouncilEurope Day at the European Council Europe Day at the European CouncilEurope Day at the European Council Europe Day at the European CouncilEurope Day at the European Council Europe Day at the EESCEurope Day at the EESC Europe Day at the EESCEurope Day at the EESC Europe Day at the European ParliamentEurope Day at the European Parliament Europe Day at the European ParliamentEurope Day at the European Parliament Europe Day at the European ParliamentEurope Day at the European Parliament